keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Verkkouutiset: Junnila laskelmoi erolla kokoomuksesta



Kirjoittanut TAPANI MÄKINEN
08.09.2009 14:20

Georg C. Ehrnrooth sanoi Tuure Junnilan laskeskelleen mahdollisuuksiaan tulla valituksi eduskuntaan perustuslaillisten listoilta esimerkiksi ennen vuoden 1975 vaaleja.

Junnila päätyi laskelmissaan kuitenkin siihen, ettei hänellä olisi tuollaisia mahdollisuuksia ollut. Ehrnroothin mukaan tässä oli syy siihen, miksi Junnila ei aikanaan eronnut kokoomuspuolueesta.

Ehrnrooth esitti näkemyksensä tiedotustilaisuudessa, jossa julkistettiin filosofian tohtori Petri Nummivuoren kirjoittama Tuure Junnilan elämänkerta. Nummivuori sanoo vaalimenestyksellä laskelmoinnista olevan todisteena myös kirjeenvaihtoa. Hänen mielestään Junnila oli kuitenkin pohjimmiltaan niin kokoomuslainen, että olisi "tavattoman hullua" ollut ajatella hänen vaihtavan puoluetta.

Junnilan ristiriidat puolueen eduskuntaryhmän kanssa kärjistyivät 1970-luvulla, kun kokoomuksen eduskuntaryhmä nuorentui. Puolueen muuttuessa Junnilasta oli Nummivuoren mukaan pikku hiljaa tullut vanha konservatiivi. Silloin puolueesta alkoi kuulua myös vaatimuksia Junnilan erottamisesta.

Silloinen puolueen puheenjohtaja Harri Holkeri korosti kuitenkin kirjan julkistustilaisuudessa periaatettaan, jonka mukaan puolueen ovi aukeaa vain sisäänpäin.

Holkeri kertoi keskustelleensa useaan otteeseen Junnilasta myös presidentti Urho Kekkosenkin kanssa.
- Hänkin sanoi, että olisi viimeinen virhe erottaa Junnila kokoomuksen jäsenyydestä.

Ehrnrooth väitti myös kokoomuksen silloisen johdon kieltäneen Junnilalta kirjoittamisen perustuslaillisia lähellä olleeseen Express -lehteen.
- Kiellon jälkeen hän lähetti meille niitä puheita, joita Uusi Suomi tai Satakunnan Kansa kieltäytyivät julkaisemasta.

Nummivuoren Junnilasta kirjoittama elämänkerta Oikeistolainen on laaja ja luo näkökulmaa myös kokoomuspuolueen sotien jälkeisiin vaiheisiin. Arvio kirjasta ilmestyy ensi perjantain Nykypäivä -lehdessä.

Viimeksi päivitetty 08.09.2009 16:17