HS: Kymmenen vuotta Tuure Junnilan tähden

Nuori tutkija kirjoitti oikeistovaikuttajan elämäkerran ja kiintyi kohteeseensa

Julkaistu: 11.9.2009

Petri Nummivuori. Oikeistolainen. Tuure Junnilan elämäkerta. Ajatus Kirjat. 400 s. 35 e.

Tutkija Petri Nummivuori kirjoittaa kirjansa Oikeistolainen esipuheessa, ettei hän ole kymmeneen vuoteen viettänyt "junnilatonta" päivää.

Kolme vuotta sitten Nummivuori (s. 1972) väitteli tohtoriksi Tuure Junnilan (1910–1999) poliittisen uran varhaisvuosista, ja nyt hän julkaisee Junnilasta täysmittaisen elämäkerran.

Näin huiman urakan edessä täytyy nostaa lakkia.

En tunne Nummivuorta muuten kuin näiden kirjojen lukijana, mutta ehkä hänet on veistetty samasta puusta kuin elämäkerran kohdekin: työteliäs, periksi antamaton ja oikeistolainen.

"Junnila on ollut minulle erittäin läheinen ja mieluisa tutkimuskohde, myös aatteellisista syistä", Nummivuori myöntää ja lähestyy kohdettaan kovin arvostavasti. Se ei ole paha asia, mutta välillä tuntuu, että kirjoittaja pitää kallista kristallilasia käsissään ja pelkää sen menevän rikki.

Nummivuori jännittää suotta: Junnila kestäisi myös kriittisen tarkastelun.

Ehkä sekin vaikuttaa, että Nummivuori on saanut käyttöönsä myös laajan arkiston, jota Junnila kokosi hänelle ominaisella tavalla. Paperit pysyivät järjestyksessä, ja niinpä arkistosta löytyy aina perustelut Junnilan kulloisellekin toiminnalle.

Junnila käytti itsestään sanaa "toisinajatteleva". Se oli juonikasta semantiikkaa: Junnilan asema oli kaukana niistä toisinajattelijoista, jotka elivät rautaesiripun takana, vaikka hän joutuikin olemaan lähes koko pitkän kansanedustajauransa oppositiossa ja pääsi vain muutamaksi kuukaudeksi ministeriksi.

Oppositiossakin hän oli vaikuttaja. Vaikutusvalta perustui kahteen asiaan, joista politiikassa on aina pulaa: älyyn ja rahaan.

Älynsä puolesta Junnila oli Urho Kekkosen terävin kriitikko, joka puolusti järkähtämättä vapaata markkinataloutta ja arvosteli itään päin kallellaan ollutta ulkopolitiikkaa.

Hän pystyi asiantuntemuksellaan luomaan talous- ja ulkopolitiikassa oman vaihtoehdon. Junnilan kirjallinen työ oli huikea: satojen lehtikirjoitusten ja esitelmien lisäksi hän kokosi kaksikymmentä kirjaa, ensimmäisen 1945 ja viimeisen 1997.

Kekkosen valtakauden loppupuolella hänestä tuli rasite kokoomukselle, joka yritti päästä väleihin Kekkosen ja Neuvostoliiton kanssa.

Junnila vähät välitti myöntyväisyysmiesten Harri Holkerin, Ilkka Suomisen ja Ilkka Kanervan pyrinnöistä ja taisteli oman linjansa puolesta, aika ajoin häikäilemättömästi. Nämä kamppailut on huolellisesti kirjattu.

Rahavaltaa Junnila käytti pankkimiehenä. Hän oli kolmekymmentä vuotta Kansallis-Osake-Pankin johtokunnan jäsen ja pankin pitkäaikaisen pääjohtajan Matti Virkkusen läheinen työpari.

Kirjassa kerrotaan, miten valtavia vaalikampanjoita Junnila kävi. Kansallispankin, sen valtapiirissä olleiden yhtiöiden ja säätiöiden kautta Junnila pystyi vaikuttamaan poliittiseen rahoitukseen.

Viime aikojen kohunimet, Arto Merisalo ja kumppanit, ovat kuoropoikia, jos heidän aikaansaannoksiaan vertaa Tuure Junnilan vuosikymmenten mittaiseen uraan rahanjärjestelijänä. Tästä roolista ei julkisuudessa paljon tiedetty, ja voi olla, ettei hän tallentanut kaikkia rahoituspapereita erinomaiseen arkistoonsa.

Tuure Junnilan otsaan lyötiin äärioikeistolaisen ja neuvostovastaisen leima. Äärioikeistolaisen sijasta Junnilaa olisi pitänyt kutsua amerikkalaiseksi republikaaniksi tai brittikonservatiiviksi. Hän ei edes 1930-luvulla liittynyt Akateemiseen Karjala Seuraan ja pysytteli etäällä Isänmaallisesta kansanliikkeestä.

"En halunnut, että minulle annetaan valmiita mielipiteitä ylhäältä päin", hän perusteli.

Neuvostovastainen hän oli. Kirjaan on löydetty ensimmäinen kriittinen kirjoitus jo vuodelta 1933, jolloin nuori Junnila moitti kulttuuriryhmä Tulenkantajia "umpisokeaksi", se kun tunsi sympatiaa Neuvostoliittoa kohtaan.

Viimeiseksi puheenvuoroksi jäi 1997 julkaistu kommunismin nekrologi. Siinä hän totesi, että kommunismi "oli liiaksi ihmisluonnon vastainen järjestelmä, eikä sen vuoksi voinut jäädä pysyväksi".

UNTO HÄMÄLÄINEN

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kymmenen+vuotta+Tuure+Junnilan+t%C3%A4hden/HS20090911SI1KU02o0h