Petri Nummivuori: NUORI KONSERVATIIVI. TUURE JUNNILA JA HÄNEN POLIITTINEN TOIMINTANSA VUOTEEN 1956 (2006)
Nummivuoren kirjaa on pidettävä erinomaisena elämäkertana, vaikka se ”katkeaakin kesken”. Junnilan persoona avautuu uskoakseni lukijoille ainakin jossain määrin uudessa valossa, ja nuoruusvuosikymmenet auttavat ymmärtämään entistäkin paremmin iäkkäämmän Junnilan puolustuspuheenvuoroja suomalaisen demokratian puolesta. – MIKKO UOLA, TURUN SANOMAT
Nummivuori on kuvannut ja analysoinut Junnilan toimintaympäristön laajasti, välillä suorastaan perinpohjaisesti. Teoksesta tulee toisinaan enemmänkin kokoomuspuolueen kuin Tuure Junnilan historiaa. – SEIKKO ESKOLA, NYKYPÄIVÄ
Elämäkertana Nummivuoren teksti vielä menettelee, olkoon että täytyy olla melkoinen Junnila- ja/tai 50-luvun kokoomusfriikki jotta mielenkiinto ei herpaantuisi paikoin uuvuttavan yksityiskohtaisessa ja pitkiin lainauksiin perustuvan tekstin kahlaamisessa. Ongelmallisinta on kuitenkin se, että tekijä on niin sisäistänyt Junnilan aate- ja arvomaailman, värikästä ja kantaaottavaa kielenkäyttöä myöten, että pitää olla tarkkana havaitakseen missä lainaukset päättyvät ja tekijän oma kuvaus alkaa. – ERKKI TUOMIOJA, www.tuomioja.org
Varsinaissuomalainen Nummivuori piti väitöskirjassaan alueellisten mentaliteettien vaikutusta ihmisiin varsin huomionarvoisena asiana, siksi hän tuli pohtineeksi myös satakuntalaisuuden merkitystä. ”Vastaväittäjä mainitsi, että minulla näyttää olevan vankka usko heimo-ominaisuuksiin”, Nummivuori naurahtaa. – TONI VILJAMAA, TYRVÄÄN SANOMAT
Petri Nummivuori osoittaa tuoreessa väitöskirjassaan ”Nuori konservatiivi” (2006), että Junnilan suoranainen poliittinen vaikutusvalta oli suurimmillaan 1950-luvulla, jolloin hän vasta aloitteli kansanedusajan uraansa. – JARKKO VESIKANSA, SUOMEN KUVALEHTI
Junnilan maine kovan linjan oikeistolaisena ei Nummivuoren mukaan kaikin osin vastaa todellisuutta, vaan osoittautuu pikemmin myytiksi. – EEVA HALTSONEN, NYKYPÄIVÄ
Nummivuori yltyy Junnila-väitöskirjassaan yllättävän voimakkaaseen tuomioon Saukkosta kohtaan ja mainitsee Salmisen kokoomuksen historian siksi puheenjohtajaksi, joka luultavasti kaikkein eniten kohosi ryhmä- ja luokkaintressien yläpuolelle. Hän luonnehtii yrityksiä puheenjohtajan vaihtamiseksi ”kakkosketjun kapinaliikkeeksi” ja Saukkosen olleen prosessissa ”häikäilemätön vallantavoittelija”, joka ei ottanut opikseen nolosti päättyneestä yrityksestä. Muuten hyvin korkeatasoisessa tutkimuksessa tämä kuva vuoden 1953 puoluekokoustapahtumista ja osapuolista on yksipuolinen. – VESA VARES, KANSALLISEN KOKOOMUSPUOLUEEN HISTORIA 1944–1966
Ottaen huomioon Junnilan aseman yhtenä 1950-luvun alun merkittävimmistä kokoomuspoliitikoista ja Kekkosen ajan kriittisenä oppositiomiehenä, tämä väitöskirja on jäänyt turhan vähälle huomiolle julkisessa sanassa. Tavalliselle lukijalle olisi paikallaan jonkinlainen kansanpainos, sillä tämäkin järkäle kattaa vasta noin puolet Tuure Junnilan elämästä. – PASI PULJU, KLEIO
