MATTI YTTI (1908–1973)
Agronomi Matti Ytti oli satakuntalainen matalan profiilin maatalousekspertti, joka valittiin eduskuntaan niin kutsuttuna aseveliehdokkaana keväällä 1945. Ytin kansanedustajan ura jäi yhden kauden mittaiseksi, mutta puoluehallituksessa hän vaikutti vuoteen 1953 ja puoluevaltuustossa vuoteen 1955 saakka. Ytti toimi myös Kokoomuksen Nuorten Liiton varapuheenjohtajana ja Kokoomuksen maataloussihteerinä.
Matti Ytti oli kotoisin Huittisten Mommolan kylän Ala-Färkkilästä ja tuo hieman konstikas tilannimi oli myös hänen alkuperäinen sukunimensä. ”Suomen maatilat” -teoksessa, joka on painettu vuonna 1932, kerrotaan Ala-Färkkilän pinta-alan olleen tuolloin noin 350 hehtaaria, mistä peltoa oli 80 ja metsämaata 240 hehtaaria, lopun ollessa joutomaata. Teoksesta ilmenee edelleen, että tila oli kuulunut emännän – siis Matin äidin Fanny Ala-Färkkilän – suvulle noin 40 vuoden ajan ja että sen kanssa yhdysviljelyksessä oli Ookilan tila. Matti Ytin isästä Matti Ala-Färkkilästä teoksessa mainitaan muun muassa, että hän oli ”osuuskassan jäsen ja useissa kunnallisissa ym. luottamustoimissa”.
Matti Ytti seurasi isänsä viitoittamaa tietä niin ammatillisesti kuin paikallisvaikuttajanakin. Maanviljelijän uransa hän aloitti vuonna 1935 ja sotien jälkeen Ytti kuului monet vuodet Huittisten kunnanhallitukseen sekä esimerkiksi Huittisten meijeri osakeyhtiön, Satakunnan meijeriliiton ja Satakunnan osuuskassojen liiton johtokuntiin.
Eduskuntaan Ytti valittiin vuonna 1945, ennen muuta aseveliehdokkaana, sodissamme ansioituneena reservin kapteenina, joka oli johtanut kotiseutunsa miehiä monissa kovissa taisteluissa. Ytti keräsi toki runsaasti myös talonpoikaisääniä jättäen taakseen muun muassa Satakunnan maatalousväen pitkäaikaisen luottomiehen, maanviljelysneuvos Kalle Soinin.
Kansanedustajan toimessaan Matti Ytti keskittyi maatalouskysymyksiin. Hän kuului varajäsenenä eduskunnan maatalousvaliokuntaan ja hänen täysistunnoissa esittämänsä lausunnot koskivat nekin lähes pelkästään ammattiasioita, kuten maatalouden työaikaa, maataloustyöväen vaatetus- ja jalkinetilannetta, leipäviljan tuotannon tukemista, metsänparannuslakia, asutuslainsäädäntöä ja maanhankintaa.
Felix Seppälä kertoo eräässä Yrjö Kivimiehelle vuonna 1970 lähettämässään kirjeessä Matti Ytin kuuluneen niin kutsuttuun asevelijunttaan, jonka muista kokoomuslaisista jäsenistä Seppälä mainitsee muun muassa Päiviö Hetemäen, Niilo Honkalan, Jaakko Hakalan, Lauri Järven, Martti Köllin ja Urho Saariahon. Kovinkaan näkyvä toimija Ytti ei tuossa asevelikansanedustajien epävirallisessa yhteenliittymässä liene ollut, sillä siinä missä esimerkiksi Hetemäen ja Honkalan nimet esiintyvät säännönmukaisesti juntan toimintaa sivuavissa teoksissa, Ytin nimi loistaa vastaavasti lähes poikkeuksetta poissaolollaan.
Näkyväksi ei voi luonnehtia myöskään Ytin roolia Kokoomuksen eduskuntaryhmässä vaalikaudella 1945–1948. Maatalouskysymyksiä käsiteltäessä hän oli toki ryhmän johtavia auktoriteetteja, mutta jäi tässä leipälajissaankin Matti Heikkilän massiiviseen varjoon. Profiloitumismahdollisuuksien puutteesta ei ollut kysymys. Asutusasiat puhuttivat eduskuntaa tavan takaa ja Kokoomuksen talonpoikaissiivessä vallitsi suoranainen tyhjiö, kun vanhoista tekijämiehistä Aku Korvenoja, Albert Eerola ja Kalle Soini olivat keväällä 1945 jättäneet eduskunnan. Ettei Matti Ytistä tullut Kokoomuksen eduskuntaryhmässä sen näkyvämpää hahmoa kuin tuli, se johtui pelkästään hänen persoonaansa olennaisesti liittyneestä vanhasatakuntalaisesta vaatimattomuudesta, joka Ytin tapauksessa oli vieläpä täysin teeskentelemätöntä, eikä pitänyt sisällään minkään vertaa salaylpeyttä tai sellaista kätkettyä korskeutta, joka tyynen pinnan alla monissa satakuntalaisissa leimuaa.
Vaatimattomuus on inhimillinen hyve vailla vertaa, mutta vaalivaltiksi siitä on vain harvoin, kuten vuoden 1948 eduskuntavaaleissa jälleen kerran nähtiin. Satakunnan kansallisliitto pyrki edesauttamaan maatalousehdokkaan läpipääsyä keskittämällä talonpoikaisäänet vain kolmelle ehdokkaalle. Etukäteislaskelmissa pidettiin mahdollisena jopa kahden maatalousehdokkaan läpimenoa, mutta toisin kävi. Kun piirin maatalousehdokkaat olivat vuoden 1945 vaaleissa keränneet miltei 9 500 ääntä, nyt ääniä tuli vain runsaat 5 000. Niistä Ytille annettuja oli 3 060, mikä oikeutti vasta neljänteen sijaan Turun läänin pohjoisen vaalipiirin kokoomusehdokkaiden joukossa ja tarkoitti sitä, että Satakunnan kokoomuslainen maatalousväki jäi ensi kerran miesmuistiin vaille omaa kansanedustajaa.
Pudottuaan eduskunnasta Matti Ytti toimi muun muassa Kokoomuksen Nuorten Liiton varapuheenjohtajana vuosina 1949–1950. Entisenä kansanedustajana Ytti oli arvovaltainen ja asevelitaustaa ajatellen luontevakin valinta tuolle paikalle, mutta sikäli pesti oli poikkeuksellinen, ettei hänellä ollut juurikaan aikaisempaa vaikuttajahistoriaa liiton piiristä. Oli Ytti toki esiintynyt puhujana KNL:n tilaisuuksissa, mutta esimerkiksi liittotoimikuntaan hänet valittiin ensi kerran vasta maaliskuussa 1949, vain muutamaa viikkoa ennen kuin hänestä tuli liiton varapuheenjohtaja.
Ytti menestyi hyvin vuoden 1950 valitsijamiesvaaleissa, mikä rohkaisi häntä yrittämään paluuta eduskuntaan. Lähtökohdat olivat sikälikin lupaavat, että Satakunnan kansallisliitto panosti kesän 1951 eduskuntavaaleissa maatalousehdokkaan läpiviemiseen enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Maatalousehdokkaille järjestettiin peräti 231 puhetilaisuutta, kun vuonna 1948 tilaisuuksia oli ollut 68. Äänten keskityksestä oli luovuttu ja maatalousehdokkaita oli tällä kertaa peräti kuusi kappaletta. Matti Ytti oli niin kutsuttuna päämaatalousehdokkaana asetettu oman listansa lisäksi muiden maatalousehdokkaiden listoille toiselle ehdokassijalle. Mikään ei kuitenkaan auttanut, vaan Ytti jäi jälleen neljänneksi Satakunnan kokoomusehdokkaiden joukossa ja sai nyt vain 2 502 ääntä. Vuonna 1948 oli vielä voitu vedota ja vedottiinkin siihen, etteivät talonpoikaisäänestäjät olleet ymmärtäneet äänten keskityksen ideaa. Heinäkuun 1951 eduskuntavaalien tulos ei sitä vastoin jättänyt selittelyn sijaa. Satakunnan kansallisliiton toimintakertomuksessa todettiinkin lakonisesti, että ”maatalousehdokkaan läpivieminen jäi tälläkin kertaa vain yritykseksi”.
Matti Ytti ei ollut mikään kansanvillitsijä, eikä satakuntalaisen maatalousehdokkaan sellainen tarvinnut olla tullakseen valituksi, sitä todisti esimerkiksi Kalle Soinin voittokulku 1930-luvun vaaleissa. Kiistaton tosiasia oli kuitenkin sekin, että karisman ja vetovoiman puutteella oli oma vaikutuksensa Ytin vaatimattomiksi jääneisiin vaalituloksiin. Todettakoon vertailun vuoksi, että kun hämeenkyröläinen talonpoikaisruhtinas Matti Raipala astui areenalle vuoden 1954 eduskuntavaaleissa, ääniä tuli heti ensi yrittämällä yli 6 000, siis enemmän kuin mitä Ytti sai vuosien 1948 ja 1951 vaaleissa yhteensä.
Kokoomuksen puoluevaltuuskunnan ja sen työvaliokunnan pöytäkirjat 1940-luvun lopulta sekä puoluevaltuuston ja puoluehallituksen pöytäkirjat 1950-luvun ensimmäiseltä puoliskolta vahvistavat kuvaa Matti Ytistä maatalousasioihin keskittyneenä matalan profiilin vaikuttajana.
Pöytäkirjoihin ei ole päätynyt montaakaan Ytin yleispoliittista lausuntoa, vain joitain katkelmallisia kannanottoja hallituskysymyksiin. Niistä mainittakoon esimerkkinä puheenvuoro, jonka Ytti käytti puoluevaltuustossa keväällä 1954 ja jossa hän ilmoitti yhtyvänsä ”täysin kunnallisneuvos Heikkilään siinä asiassa, että kokoomuspuolueen ei ole syytä päästää maalaisliittoa oppositioasemaan, silloin kun kokoomus on sosiaalidemokraattien kanssa samassa hallituksessa”.
Ytti tyytyi myös maatalouspolitiikan kyseessä ollen toimimaan Kokoomuksen piirissä Matti Heikkilän sekundanttina, eikä hän tunnu edes kaivanneen itsenäisempää linjanvetäjän roolia. Luonnekysymyksen ohella asiaan vaikutti varmasti myös se, että Ytti oli täsmälleen samaa mieltä Heikkilän kanssa esimerkiksi asutusasioista ja yleensäkin maatalouspolitiikasta, jota kumpikin herroista tarkasteli todellisen tuottajamaanviljelijän näkövinkkelistä, antamatta sosiaalipoliittisten aspektien tai pienviljelijäromantiikan sokaista itseään.
Jätettyään puoluehallituksen vuonna 1953 ja puoluevaltuuston kahta vuotta myöhemmin Ytti toimi Kokoomuksen maataloussihteerinä vuosina 1955–1956, mikä oli varsin luonteva päätös hänen puolueuralleen. Satakuntalaisena paikallisvaikuttajana Ytin ura toki jatkui vielä tämän jälkeenkin ja maanviljelystyönsä ohella hän työskenteli vuodesta 1959 alkaen myös Maanomistajain liiton tilapäisenä arviomiehenä.
Tammikuussa 1973 kuollut Matti Ytti oli naimisissa filosofian maisteri Irma Ytin (o.s. Helkavaara) kanssa. Myös Irma Ytti oli aikoinaan aktiivisesti mukana Satakunnan kansallisliiton toiminnassa kuuluen esimerkiksi piiritoimikuntaan vuosina 1944–1948. Matti ja Irma Ytin tytär Elsa Ytti (s. 1944) on puolestaan saavuttanut kuuluisuutta kuvataiteilijana ja taidegraafikkona.
PETRI NUMMIVUORI
Artikkeli on kirjoitettu Kokoomusbiografiaa varten toukokuussa 2010
Ytti (v:een 1929 Ala-Färkkilä), Toivo Matti S 10.7.1908 Huittinen, K 7.1.1973 Huittinen. V talollinen Matti Ferdinand Ala-Färkkilä ja Fanny Maria Ala-Färkkilä. P Irma Linnea Helkavaara 1938–.
Ylioppilas 1929, agronomi 1946, maatalous- ja metsätieteiden kandidaatti 1947
Maanviljelijä Huittisissa v:sta 1935, Kaukolan arvioimislautakunnan puheenjohtaja 1941, Kokoomuksen maataloussihteeri 1955–1956, Maanomistajien liiton tilapäinen arviomies v:sta 1959.
Kansanedustaja Turun läänin pohjoinen vaalipiiri 6.4.1945–21.7.1948, suuri valiokunta, tasavallan presidentin valitsijamies 1950
Huittisten kunnanhallituksen jäsen
Kokoomuksen puoluevaltuuskunnan/puoluevaltuuston jäsen 1947–1955, valtuuskunnan työvaliokunnan/puoluehallituksen jäsen 1947–1953, Satakunnan kansallisliiton piirihallituksen jäsen, Kokoomuksen nuorten liiton varapuheenjohtaja 1949–1950
Satakunnan asevelipiirin piiritoimikunnan, Lännen Sokeri osakeyhtiön hallintoneuvoston, Maanomistajain liiton valtuuskunnan, Huittisten seudun sairaalan kuntainliiton liittovaltuuston, Huittisten meijeri osakeyhtiön johtokunnan, Satakunnan meijeriliiton johtokunnan ja Satakunnan osuuskassojen liiton johtokunnan jäsen, Osuuskassojen keskus osakeyhtiön tilintarkastaja
Majuri 1967
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS
Kokoomuksen puoluevaltuuskunnan ja sen työvaliokunnan sekä puoluevaltuuston ja puoluehallituksen pöytäkirjat, Kokoomuksen eduskuntaryhmän pöytäkirjat, Satakunnan Kansallisliiton toimintakertomukset ja vaalitoimintaa koskeva aineisto, Porvarillisen Työn Arkisto; Felix Seppälän arkisto, Hämeenlinnan Maakunta-arkisto
Valtiopäivät, pöytäkirjat ja asiakirjat
Kansallinen Satakunta (1953); Nuori Oikeisto 1949 (1950); Satakunnan Kokoomus 30-vuotias (1948)
Jaakko Korjus: Puolueen omatunto. Kokoomuksen nuorten ja Kokoomuksen Nuorten Liiton historia (1972); Petri Nummivuori: Nuori konservatiivi. Tuure Junnila ja hänen poliittinen toimintansa vuoteen 1956 (2006); Suomen maatilat. Tietokirja maamme keskikokoisista ja suurista maatiloista, III osa – Turun ja Porin lääni, Ahvenanmaa (1932); Vesa Vares: Kaksi askelta edellä. Kokoomuksen Nuorten Liiton historia 1928–96 (1999); Vesa Vares: Suomalaiskansallinen Kokoomus. Kansallisen Kokoomuspuolueen historia 1944–1966 (2008)
