Filosofian tohtori Petri Nummivuori, joka tunnetaan Tuure Junnilaa koskevista teoksistaan ”Nuori konservatiivi” (2006) ja ”Oikeistolainen” (2009), kirjoittaa seuraavaksi elämäkerran professori Ernst Nevanlinnasta (1873–1932).
MONIPUOLINEN VAIKUTTAJA
Suomalaisuusliikkeen historian merkkihenkilöihin lukeutuva Ernst Nevanlinna teki mittavan ja monipuolisuudessaan vertaistaan hakevan elämäntyön suomalaisen tieteen, politiikan ja journalismin parissa.
Nevanlinna aloitti tiedemiehen uransa historiantutkijana. Hän opiskeli J. R. Danielson-Kalmarin johdolla ja väitteli tohtoriksi vuonna 1899 teoksella ”Suomen raha-asiain järjestämisestä Porvoon valtiopäiviä lähinnä seuranneina vuosina, I”. Täydentäessään opintojaan Leipzigissä ja Berliinissä vuosina 1899–1900 Nevanlinna sai voimakkaita herätteitä Saksan silloisesta historiallisesta ja kansantaloudellisesta tutkimuksesta. Aivan erityisesti Nevanlinna viehättyi Karl Lamprechtin kollektivistisesta historiakäsityksestä ja hänestä tulikin lamprechtilaisuuden näkyvin esitaistelija maassamme. Nevanlinna toimi Helsingin yliopiston historian dosenttina vuosina 1900–1903, osallistui aktiivisesti Historiallisen Yhdistyksen toimintaan ja oli perustamassa Historiallista Aikakauskirjaa. Hänen suuria lupauksia herättänyt historiantutkijan uransa katkesi kuitenkin vain vähän päälle 30-vuotiaana, kun politiikka ja yhteiskunnalliset harrastukset riistivät hänet pitkäksi ajaksi pois tieteellisen työn äärestä.
Poliittisen uransa Nevanlinna loi Suomalaisessa puolueessa, jonka valtuuskunnan puheenjohtaja hän oli kahteen otteeseen (1906–1913, 1916–1918) ja Kansallisessa Kokoomuspuolueessa, jonka perustajiin ja ensimmäisten toimintavuosien johtohenkilöihin hän lukeutui. Eduskunnan jäsen Nevanlinna oli vuosina 1907–1913 sekä vuosina 1917–1922. Nevanlinna toimi useaan kertaan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja ja oli eduskunnan puhemies vuonna 1918. Senaattorin tehtäviä hän oli hoitanut jo vuonna 1905 toimiessaan lyhyen aikaa valtiovaraintoimituskunnan päällikkönä. Tuo poikkeuksellisen nuorella iällä, vain 32-vuotiaana, suoritettu ranskalainen visiitti maan hallitukseen jäi kuitenkin hänen ainoaksi ministeriajakseen.
Nevanlinnan ura suomalaisen sanomalehdistön palveluksessa alkoi vuonna 1906, jolloin hänet valittiin Uuden Suomettaren päätoimittajaksi, mitä tehtävää hän hoiti vuoteen 1913 saakka. Uuden Suomen päätoimittaja Nevanlinna oli vuosina 1919–1922.
Nevanlinna ei puoluetaustastaan huolimatta katsonut edustavansa poliittista oikeistoa, johon hän luki kuuluvaksi lähinnä ruotsinkielisen yläluokan, vaan näki itsensä kansallisen keskustan edustajana. Nevanlinna saattoi ”suku- ja rahahienoston” luokkaetupolitiikkaa paheksuessaan esiintyä milteipä vasemmistolaisin sanakääntein ja olla monissa asiakysymyksissä lähellä sosialidemokraatteja, vaikka suhtautuikin torjuvasti sosialismin aatteeseen.
Nevanlinnan ajattelussa yhdistyivät vanhan fennomaanisen rahvaanpuolueen radikalismi, suomalainen nationalismi, meritokraattinen pätevyysperiaate ja sivistysusko, kansankokonaisuuden ajatus sekä arvokonservatismi. Nevanlinnassa oli myös paljon sellaista idealistisuutta ja puhdashenkisyyttä, joka olisi sopinut paremmin jo historian horisontin taakse jääneeseen aikaan kuin materialismin ja luokkakantaisuuden hallitsemalle 1900-luvulle. Ei näin ollen ollut mikään ihme, että hän turhautui ajan oloon yhä pahemmin politiikkaan yleensä ja 1920-luvulle tultaessa erityisesti myös Kokoomuspuolueeseen, johon ei katsonut enää kenenkään kunniallisen miehen voivan kuulua. Jouduttuaan eroamaan Uuden Suomen päätoimittajan paikalta vuonna 1922 Kokoomuspuolueen oikeistosiiven harjoittaman painostuksen seurauksena Nevanlinna veti johtopäätöksensä ja jättäytyi syrjään valtiollisesta toiminnasta.
Hän palasi tieteen pariin, ei kuitenkaan historiantutkimuksen, vaan kansantalouden, jota oli opettanut Kauppakorkeakoulussa vuosina 1913–1919 ja jonka opillista kehitystä oli mittavista valtiollisista toimistaan huolimatta pyrkinyt mahdollisimman tiiviisti seuraamaan. Nevanlinna toimi vuosina 1922–1924 Turun yliopiston kansantalouden virkaa tekevänä professorina ja toukokuussa 1924 hänet nimitettiin Helsingin yliopiston finanssiopin professorin virkaan, jota hän hoiti syyskuussa 1932 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka.
Nevanlinna oli Saksaan vuosisadan vaihteessa tekemällään opintomatkalla kuunnellut Gustav von Schmolleria ja Adolf Wagneria, joihin Saksan kansantaloustieteessä tuolloin johtavassa asemassa ollut nuorempi historiallinen koulukunta pitkälti henkilöityi. Nevanlinna kannatti noihin aikoihin itsekin historiallisen koulukunnan ajatuksia ja puhui vielä vuonna 1913 julkaistussa teoksessaan ”Kaksi kansantalouden tutkimuksen merkkimiestä” hyvin arvostavasti von Schmollerista ja Wagnerista.
Nevanlinnan taloustieteellisessä ajattelussa tapahtui 1910-luvun lopulla ja 1920-luvun ensimmäisinä vuosina merkittävä muutos, jonka seurauksena hän etääntyi historiallisen koulukunnan opeista ja alkoi suhtautua aikaisempaa myönteisemmin abstraktiin teoriaan. Muutoksen taustalla vaikutti ennen muuta ruotsalainen taloustieteilijä Gustav Cassel, jonka ajatuksia Nevanlinna ryhtyi kannattamaan ja tekemään tunnetuksi Suomessa.
Nevanlinna oli armoitettu luennoitsija ja opettaja, jonka tapa selvitellä finanssiopin ongelmia ja filosofien käsityskantoja oli sellainen, että se vei ekstaasinomaisesti mukanaan ja kuulijakunta saattoi puhjeta kesken esityksen useaan kertaan aplodeihin. Nevanlinnan puhetaito tunnettiin myös yliopiston ulkopuolella ja hän oli erittäin suosittu juhlapuhuja. Joukko Nevanlinnan parhaita puheita julkaistiin postuumisti teoksessa ”Aatteita ja ihmisiä” (1933), jota voi pitää myös Nevanlinnan henkisenä ja aatteellisena testamenttina.
KATTAVA KOKONAISELÄMÄKERTA
Ernst Nevanlinnaa koskevan tutkimushankkeen tuloksena syntyy klassinen elämäkertateos, jonka puitteissa pyritään muodostamaan mahdollisimman kattava kokonaiskuva Nevanlinnan persoonallisuudesta ja henkilöhistoriasta sekä hänen toiminnastaan suomalaisessa yhteiskuntaelämässä.
Nevanlinna-elämäkerran kirjoittaa filosofian tohtori Petri Nummivuori (s. 1972), joka on opinnoissaan ja aikaisemmassa tutkimustyössään hankkinut perinpohjaisen tuntemuksen suomalaisuusliikkeestä yleensä ja erityisesti Nevanlinnan keskeisen toimintaympäristön muodostaneiden Suomalaisen puolueen ja Kansallisen Kokoomuspuolueen historiasta.
Henkilöhistoriallisiin tutkimuksiin erikoistunut Nummivuori on kirjoittanut aikaisemmin muun muassa toisen maailmansodan jälkeisen ajan merkittävimpiin suomalaisiin oikeistopoliitikkoihin lukeutuneen Tuure Junnilan (1910–1999) kokonaiselämäkerran (2009) ja laatinut tästä kiitetyn väitöskirjatutkimuksen ”Nuori konservatiivi” (2006).
Esitellessään eilen illalla Turussa Nevanlinna-tutkimustaan tohtori Nummivuori kertoi aloittaneensa Ernst Nevanlinnan elämäntyötä koskevan aineiston keruun jo vuosia sitten valmistellessaan Junnilan nuoruusaikoja ja poliittisen uran alkuvuosia käsitellyttä väitöskirjaansa. Nummivuoren mukaan koko Nevanlinna-hanke lähti itse asiassa liikkeelle Tuure Junnilan ansiosta.
– Olin toki opiskeluaikoinani perehtynyt Suomalaisen puolueen historiaan ja kirjoittanut graduni 1920-luvun Kokoomuspuolueesta, mutta vasta Junnilan ylioppilasvuosien tutkiminen herätti todenteolla mielenkiintoni. Junnila ehti käydä Nevanlinnan luennoilla vain yhden lukuvuoden ajan, mutta vielä puoli vuosisataa myöhemmin hän ylisti estoitta Nevanlinnaa ja tämän ansioita akateemisena opettajana. Tunsin Nevanlinnan maineen suurena oraattorina, mutta tunsin myös sen satakuntalaisen tyyneyden arkkityypin, jota Junnila edusti. Kun sitten luin ne haltioituneet kuvaukset Nevanlinnasta, jotka Junnilan muistelmiin sisältyvät, minut oli suorastaan pakko ryhtyä hankkimaan lisätietoja miehestä, joka sai tuon harvinaislaatuisen innostuksen aikaan. Pakko paitsi omasta mielenkiinnosta, siinä vaiheessa myös sen tähden, että kykenin paremmin ymmärtämään Junnilan ylioppilasaikaisia ihanteita, Nummivuori kertoo.
Sittemmin Nevanlinna-tutkimus on edennyt Junnilasta riippumatta, mutta Nummivuori ei ole myöskään voinut olla näkemättä tutkimuskohteidensa yhtäläisyyksiä.
– Kun viime aikoina on julkisuudessa mainittu – ja mielestäni aivan oikeutetusti – Tuure Junnilan olleen parlamentaarisen historiamme kenties suurimman puhujan tai kun on korostettu hänen aristokraattista olemustaan ja hengen aateluuttaan, olen usein ajatellut myös Nevanlinnaa ja niitä samankaltaisuuksia, jotka aikakausien eroista huolimatta luonnehtivat näitä kumpaakin herraa.
Nevanlinna-tutkimusta rahoittavat Emil Aaltosen säätiö sekä Ella ja Georg Ehrnroothin säätiö.
