Nykypäivä: Tuure Junnila - kokoomuksen vankkumaton oikeistolainen

HANNU SALOKORPI

Tuure Junnilan nimi on tunnettu kokoomuksen riveissä. Oliko hän toisinajattelija Urho Kekkosen tasavallassa, kuten jokunen vuosi sitten Junnilasta väitellyt filosofian tohtori Petri Nummivuori otsikoi kirjoittamansa elämänkerran yhden luvun vuosilta 1966–1979, vai oliko hän vankkumaton oikeistolainen?

Mikä teki Junnilasta (1910–1999) oman aikansa yksinäisen, joka oli useimmiten oppositiossa – milloin Kekkosta, milloin kokoomuksen johtoa, milloin mitäkin politiikan hanketta vastaan?

Tähän kysymykseen kirjoittaja itsekin viehtyneenä tutkimuskohteeseensa vastaa: Junnila oli oikeistolainen alusta alkaen syntymäpaikastaan Kiikan Vakkalan kylästä vakituiseen asuinpaikkaansa Helsingin Munkkiniemeen.

Jälkihistoria muistaa Junnilasta pääasiallisesti ajan Kekkosen valtakautena, ja siinä Junnila kieltämättä oli toisinajattelija. Hän ei hyväksynyt toimintatapaa, jolla silloinen tasavallan presidentti ja häneen vahvasti sitoutuneet kansanrintamapuolueet politiikkaa harjoittivat.

Suhde kommunisteihin oli myös jyrkkä. Vaikka Juha Rihtniemi esitti keväällä kokoomuksen suhtautumisen lieventämistä kommunisteihin, ei se kelvannut Junnilalle. Vasta Kekkosen aikakauden jälkeen Junnila lievensi näkemyksiään ja totesi aikojen normalisoituneen, kun kokoomuksen korpivaellus oppositiossa päättyi 1987.

Talousmies politiikkaan

Kiinnittyminen kokoomukseen tapahtui 1940-luvun lopulla. Tulihan Junnila ensiksi Kansallispankin johtokuntaan tekemään taloudellisia katsauksia, mutta kohta myös kokoomuksen riveihin. Hän nousi pian puoluevaltuuskuntaan ja sen työvaliokuntaan, mistä seurauksena oli ehdokkuus kaikissa valtiollisissa vaaleissa vuodesta 1950 aina vuoteen 1991 asti. Ainoa poikkeus oli vuoden 1978 presidentinvaalit – sattuneesta syystä.

Junnilaa voisi luonnehtia yksinäiseksi älyköksi, joka useimmiten iltaisin seuraelämän sijasta matkasi kotiin kirjoittamaan ja valmistelemaan puheitaan.

Hänen uransa olisi voinut olla toinen, jos hänet olisi valittu Helsingin yliopiston kansantalouden professoriksi. Tehtävään valittiin 1951 pitkällisen prosessin jälkeen taloushistorioitsija Vilho Annala. Tähän loppui myös Junnilan tieteellinen tutkimustyö. Hän antautui tämän jälkeen kokonaan politiikkaan.

Sanataiturien kaksintaistelu

Nummivuori katsoo, että riita Junnilan ja Kekkosen välillä syntyi syksyllä 1951, kun eduskunnassa käsiteltiin hallituksen vakauttamisohjelmaa, Junnilan talouspoliittista mieliaihetta.

Hän sai vastaansa kärjekkäin sanakääntein toisen sanataiturin pääministeri Urho Kekkosen. Kun tohtoreiden kilpalaulanta sai laajan julkisuuden sanomalehdistössä, oli välirikko tosiasia. Sitä ei korjannut enää mikään.

Junnila runttasi vielä Kekkosen kirjan Onko maallamme malttia vaurastua, missä Kekkonen esitteli valtiojohtoisen teollisuuspolitiikkansa linjauksia. Välirikosta muodostui totaalinen siis jo ennen Kekkosen presidenttikausia.

Suomalainen lehdistö on piirtänyt Junnilasta kivikasvoisen, nuhteettoman, melko yksioikoisen kuvan. Eduskunnassa kahvilakin tyhjentyi 1980-luvulla kuuntelemaan, kun Junnila puhui.

Mutta hänen nuhteettomassa kuvassaan on särö, kun hän edustajatoveriensa Niilo Kosolan ja Lauri Soilan kanssa kiilasi yksitoikkoisissa äänestyksissä tulitikun äänestysnappulaan – temppu, jota eräät kokoomuksen nuoret kansanedustajat myöhemmin yrittivät.

Kritiikkiä myös kokoomukselle

Jos Junnila teki pesäeron Kekkoseen jo 1950-luvun alussa, niin hänen kritiikkinsä koveni seuraavalla vuosikymmenellä kokoomusta kohtaan. Se alkoi Honka-liitosta ja jatkui kokoomuksen suhteesta Kekkoseen.

Tällöin viimeistään 50-luvun alun kokoomuksen johdon ykkösketju Wiherheimo-Junnila-Hetemäki hajosi. Hetemäki ja Wiherheimo käänsivät kokoomusta Kekkosen taakse, mutta Junnila ei taipunut.

Nummivuori selostaa Junnilan kirjoittelua Expressen-lehdessä, josta puheenjohtaja Harri Holkeri ja kokoomuksen nuori siipi vetivät erityisesti herneet nenäänsä, mutta jättää auki kulissien takaiset tapahtumat. Olisikin ollut kiintoisaa lukea tekijän arvioita siitä, miksi Junnila ei koskaan mm. Salme Katajavuoren ja Kullervo Rainion tavoin pohdiskellut loikkaamista perustuslaillisiin.

Pohdittaessa Junnilan näkyvää poliittista eriseuraisuutta kannattaa panna merkille Junnilan taloudellinen riippumattomuus. Kuten tekijäkin huomauttaa, Kansallispankki tuki Junnilaa taloudellisesti kaikissa vaaleissa, vaikka Junnila olisi voinut maksaa vaalikulut omasta pussistaan. Lisäksi jäsenyys vuodesta 1948 lähtien aina vuoteen 1975 Kansallispankin johtokunnassa takasi taloudellisen riippumattomuuden politiikan suhdanteista riippumatta, millä oli erityistä arvoa Kekkosen valtakaudella.

Elämänkerta on tehty klassisen tyylin pohjalta ilman suurempia sensaatioita. Varmaan niitäkin olisi saanut, vaikkapa vaalirahoituksesta.

Paljon on uhrattu palstatilaa Junnilan kirjallisten töiden esittelyyn. Toivoa sopii, että lähihistorian tutkiminen saa jatkoa. Jukka Koivisto kirjoitti Päiviö Hetemäen, Petri Nummivuori Tuure Junnilan elämäkerran.

Kukahan tekee triumviraatin kolmannelle jäsenelle T. A. Wiherheimolle saman?

(Julkaistu Nykypäivä-lehdessä 25.9.2009)

Suomen Kuvalehti: Oman tien kulkija

Takavuosien kokoomustähti Tuure Junnila (1910–1999) tunnetaan ennen kaikkea presidentti Urho Kekkosen leppymättömänä arvostelijana. Se tiesi aikoinaan syvää poliittista paitsiota ja ministeriuran loppumista lyhyeen. Muiden Kekkosen vastustajien tavoin myös Junnilaa pidettiin jonkinlaisena kylähulluna, jonka mielipiteitä ei otettu vakavasti.

Mutta maailma muuttuu. Kekkosen seuraajien aikana presidentin oikeuksia on karsittu niin, etteivät hänen vallankäyttöönsä liittyneet epäkohdat pääse enää toistumaan. Vanhoilla päivillään Junnila sai huomata olleensa toisessakin asiassa aikaansa edellä. Sosialismin romahdus ei ollut hänelle samanlainen yllätys kuin useimmille suomalaisille.

Tuore elämäkerta paljastaa, että ”suomalaisen oikeiston grand old manilla” oli kuitenkin sokeat pisteensä. Varsinkaan talous- ja sosiaalipolitiikassa Junnilan äärioikeistolainen maine ei ole ihan katteeton. Hänelle ihminen oli oman onnensa seppä, jota yhteiskunta ei suurin surminkaan saanut passivoida tuillaan. Lapsilisät olivat kamalaa törsäystä ja peruskoulu hukkaan heitettyä rahaa.

Mutta oliko yksinäisen suden rooli itse valittu vai olosuhteiden tulosta? Nummivuori tuo yhden kiinnostavan näkökulman: heikon terveyden takia Junnilasta ei ollut sotaan, joten hän jäi sen jälkeen automaattisesti pois ikätoveriensa asevelipiireistä. Jos hän olisi ollut parempi verkostoitumaan, hänestä ei ehkä olisi tullut niin ehdotonta toisinajattelijaa.

Tuomo Lappalainen

(Julkaistu Suomen Kuvalehden numerossa 38/18.9.2009)

Kirjavinkit

Petri Nummivuori: Oikeistolainen : Tuure Junnilan elämäkerta

kirjoittanut Irja — 16.9.2009

Ajatus, 2009

Moni varmasti tunnistaa nimen Tuure Junnila ja liittää sen politiikkaan, mutta kuka oli mies nimen takana? Tämä tutkijan laatima kokonaiskuva antaa siihen vastauksen, ehkä kerrankin hieman erilaisen kuin olemme ajatelleet. Kirja antaa nimittäin varsin tuntemattoman ja aiemmin lähes käsittelemättömän perioikeistolaisen näkökulman Suomen poliittiseen lähihistoriaan.

Tuure Junnila (1910–1999) kuului sotien jälkeisen historian merkittävimpien kokoomuslaisten vaikuttajien joukkoon. Hänet muistetaan ennen muuta presidentti Urho Kekkosen ulkopoliittisen kannan vastustajana. Hän oli ehkä tunnetuin oikeistopoliitikko, joka ei kääntänyt takkiaan kylmän sodan vuosikymmeninä. Hän myös näki Kekkosen valinnan poikkeuslailla perustuslain vastaisena toimintana.

Kaikkiaan hän oli Kekkosen itsepintainen vastustaja ja erittäin näkyvä opposition edustaja. Niinä päivinä tämä oli varmasti itse Kekkosellekin kova pala…

Junnila tuli tunnetuksi myös mittavasta urastaan politiikan ulkopuolella, taloustieteen tutkijana sekä KOP:n johtokunnan jäsenenä. Hän oli myös erittäin tuottelias poliittinen kirjoittaja ja kirjailija. Läpi kirjan kulkeekin osittain lainauksia Junnilan talous- ja sisäpoliittisista kannanotoista sekä samalla ulko- ja turvallisuuspoliittisistakin näkemyksistä, joissa ei todellakaan aina hymistellä vallitsevaa tilannetta.

Kirjoittaja on lähestynyt aihettaan tutkijana, rakentaen kattavan henkilökuvan, joka ehkä vaikuttaa alkuun hieman kuivahkolta. Lukijan soisi olevan tietoinen tuolloisesta poliittisesta tilanteesta ja ajankohdasta, sillä mikään hersyvä muistelmateos tämä ei ole. Tämä on jämäkkää asiaa itsevarmasta ja asialleen uskollisesta miehestä, joka oli omasta mielestään oikeassa. Suosittelen poliittisesta lähihistoriasta kiinnostuneille, tämä antoi ainakin itselleni erään näkökulman oikeiston toimintaan sotien jälkeisen ajan Suomen poliittisella taistelukentällä.

http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/oikeistolainen-tuure-junnilan-elamakerta/

HS: Kymmenen vuotta Tuure Junnilan tähden

Nuori tutkija kirjoitti oikeistovaikuttajan elämäkerran ja kiintyi kohteeseensa

Julkaistu: 11.9.2009

Petri Nummivuori. Oikeistolainen. Tuure Junnilan elämäkerta. Ajatus Kirjat. 400 s. 35 e.

Tutkija Petri Nummivuori kirjoittaa kirjansa Oikeistolainen esipuheessa, ettei hän ole kymmeneen vuoteen viettänyt "junnilatonta" päivää.

Kolme vuotta sitten Nummivuori (s. 1972) väitteli tohtoriksi Tuure Junnilan (1910–1999) poliittisen uran varhaisvuosista, ja nyt hän julkaisee Junnilasta täysmittaisen elämäkerran.

Näin huiman urakan edessä täytyy nostaa lakkia.

En tunne Nummivuorta muuten kuin näiden kirjojen lukijana, mutta ehkä hänet on veistetty samasta puusta kuin elämäkerran kohdekin: työteliäs, periksi antamaton ja oikeistolainen.

"Junnila on ollut minulle erittäin läheinen ja mieluisa tutkimuskohde, myös aatteellisista syistä", Nummivuori myöntää ja lähestyy kohdettaan kovin arvostavasti. Se ei ole paha asia, mutta välillä tuntuu, että kirjoittaja pitää kallista kristallilasia käsissään ja pelkää sen menevän rikki.

Nummivuori jännittää suotta: Junnila kestäisi myös kriittisen tarkastelun.

Ehkä sekin vaikuttaa, että Nummivuori on saanut käyttöönsä myös laajan arkiston, jota Junnila kokosi hänelle ominaisella tavalla. Paperit pysyivät järjestyksessä, ja niinpä arkistosta löytyy aina perustelut Junnilan kulloisellekin toiminnalle.

Junnila käytti itsestään sanaa "toisinajatteleva". Se oli juonikasta semantiikkaa: Junnilan asema oli kaukana niistä toisinajattelijoista, jotka elivät rautaesiripun takana, vaikka hän joutuikin olemaan lähes koko pitkän kansanedustajauransa oppositiossa ja pääsi vain muutamaksi kuukaudeksi ministeriksi.

Oppositiossakin hän oli vaikuttaja. Vaikutusvalta perustui kahteen asiaan, joista politiikassa on aina pulaa: älyyn ja rahaan.

Älynsä puolesta Junnila oli Urho Kekkosen terävin kriitikko, joka puolusti järkähtämättä vapaata markkinataloutta ja arvosteli itään päin kallellaan ollutta ulkopolitiikkaa.

Hän pystyi asiantuntemuksellaan luomaan talous- ja ulkopolitiikassa oman vaihtoehdon. Junnilan kirjallinen työ oli huikea: satojen lehtikirjoitusten ja esitelmien lisäksi hän kokosi kaksikymmentä kirjaa, ensimmäisen 1945 ja viimeisen 1997.

Kekkosen valtakauden loppupuolella hänestä tuli rasite kokoomukselle, joka yritti päästä väleihin Kekkosen ja Neuvostoliiton kanssa.

Junnila vähät välitti myöntyväisyysmiesten Harri Holkerin, Ilkka Suomisen ja Ilkka Kanervan pyrinnöistä ja taisteli oman linjansa puolesta, aika ajoin häikäilemättömästi. Nämä kamppailut on huolellisesti kirjattu.

Rahavaltaa Junnila käytti pankkimiehenä. Hän oli kolmekymmentä vuotta Kansallis-Osake-Pankin johtokunnan jäsen ja pankin pitkäaikaisen pääjohtajan Matti Virkkusen läheinen työpari.

Kirjassa kerrotaan, miten valtavia vaalikampanjoita Junnila kävi. Kansallispankin, sen valtapiirissä olleiden yhtiöiden ja säätiöiden kautta Junnila pystyi vaikuttamaan poliittiseen rahoitukseen.

Viime aikojen kohunimet, Arto Merisalo ja kumppanit, ovat kuoropoikia, jos heidän aikaansaannoksiaan vertaa Tuure Junnilan vuosikymmenten mittaiseen uraan rahanjärjestelijänä. Tästä roolista ei julkisuudessa paljon tiedetty, ja voi olla, ettei hän tallentanut kaikkia rahoituspapereita erinomaiseen arkistoonsa.

Tuure Junnilan otsaan lyötiin äärioikeistolaisen ja neuvostovastaisen leima. Äärioikeistolaisen sijasta Junnilaa olisi pitänyt kutsua amerikkalaiseksi republikaaniksi tai brittikonservatiiviksi. Hän ei edes 1930-luvulla liittynyt Akateemiseen Karjala Seuraan ja pysytteli etäällä Isänmaallisesta kansanliikkeestä.

"En halunnut, että minulle annetaan valmiita mielipiteitä ylhäältä päin", hän perusteli.

Neuvostovastainen hän oli. Kirjaan on löydetty ensimmäinen kriittinen kirjoitus jo vuodelta 1933, jolloin nuori Junnila moitti kulttuuriryhmä Tulenkantajia "umpisokeaksi", se kun tunsi sympatiaa Neuvostoliittoa kohtaan.

Viimeiseksi puheenvuoroksi jäi 1997 julkaistu kommunismin nekrologi. Siinä hän totesi, että kommunismi "oli liiaksi ihmisluonnon vastainen järjestelmä, eikä sen vuoksi voinut jäädä pysyväksi".

UNTO HÄMÄLÄINEN

http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Kymmenen+vuotta+Tuure+Junnilan+t%C3%A4hden/HS20090911SI1KU02o0h

US: Kun kokoomus kumarsi itään päin, vain yksi pani vastaan

Julkaistu: 8.9.2009

Kirjoittanut Markku Huusko

Edesmenneen kokoomuspoliitikon, Kekkos-kriitikon Tuure Junnilan (1910 – 1999) ja hänen poliittisten vastustajiensa toiminnasta on saatu uutta yksityiskohtaista tietoa tänään julkaistussa Oikeistolainen – Tuure Junnilan elämäkerta -kirjassa (Ajatus Kirjat).

Yksi kulminaatiopiste olivat presidentinvaalit 1978, kun vasemmistopuolueiden ja keskustan lisäksi myös kokoomusjohto lähti liput liehuen Urho Kekkosen uudelleenvalinnan taakse. Junnila ei lähtenyt, vaan jättäytyi pois vanhan järjestelmän mukaisista presidentin valitsijamiesvaaleista.

Valitsijamiehistä 82 prosenttia asettui tukemaa Kekkosen uudelleenvalintaa, kun vastassa ei ollut ehdokasta yhdestäkään suuresta puolueesta.

Filosofian tohtori Petri Nummivuori kertaa Tuure Junnilan elämäkerrassa, kuinka Harri Holkerin johtama kokoomus harkitsi tuolloin Junnilan erottamista, mutta tämä olisi voinut tehdä Neuvostoliittoon hyvin kriittisesti suhtautuneesta miehestä ulkopoliittisen marttyyrin. Holkeri kävi aiheesta keskusteluja itse Kekkosen kanssa.

Valittua idänpolitiikkaa ja Kekkosen valinnan varmistamista arvosti myös kansanedustaja Ilkka Kanerva. Nuorelle kokoomuspoliitikolle antikommunistisen Junnilan kieltäytyminen valitsijamiesehdokkuudesta oli liikaa.

- Ilkka Kanervan johtama kokoomuksen nuorisosiipi piti Junnilan menettelyä puoluevaltuuston hiljattain kriminalisoimana Kekkosen vastaisena toimintana ja vaati tämän päätä vadille, kirjoittaa Nummivuori.

Kokoomuksen puoluevaltuusto oli päättänyt syksyllä 1977, että puolueen jäsen voitiin erottaa Kekkosen vastaisen toiminnan vuoksi. Puolue lähti vahvasti Paasikiven-Kekkosen-linjalla myös eduskuntavaaleihin 1979, menestyi poikkeuksellisen hyvin, mutta jäi katkerasti taas hallituksen ulkopuolelle.

Näissä vaaleissa puolueen toisinajattelija Junnila putosi eduskunnasta noustakseen takaisin vuonna 1983, jolloin Tasavallan presidentiksi oli kohonnut jo Mauno Koivisto.

http://www.uusisuomi.fi/kulttuuri/70804-kun-kokoomus-kumarsi-itaan-pain-vain-yksi-pani-vastaan

Verkkouutiset: Junnila laskelmoi erolla kokoomuksesta

Kirjoittanut TAPANI MÄKINEN
08.09.2009 14:20

Georg C. Ehrnrooth sanoi Tuure Junnilan laskeskelleen mahdollisuuksiaan tulla valituksi eduskuntaan perustuslaillisten listoilta esimerkiksi ennen vuoden 1975 vaaleja.

Junnila päätyi laskelmissaan kuitenkin siihen, ettei hänellä olisi tuollaisia mahdollisuuksia ollut. Ehrnroothin mukaan tässä oli syy siihen, miksi Junnila ei aikanaan eronnut kokoomuspuolueesta.

Ehrnrooth esitti näkemyksensä tiedotustilaisuudessa, jossa julkistettiin filosofian tohtori Petri Nummivuoren kirjoittama Tuure Junnilan elämänkerta. Nummivuori sanoo vaalimenestyksellä laskelmoinnista olevan todisteena myös kirjeenvaihtoa. Hänen mielestään Junnila oli kuitenkin pohjimmiltaan niin kokoomuslainen, että olisi "tavattoman hullua" ollut ajatella hänen vaihtavan puoluetta.

Junnilan ristiriidat puolueen eduskuntaryhmän kanssa kärjistyivät 1970-luvulla, kun kokoomuksen eduskuntaryhmä nuorentui. Puolueen muuttuessa Junnilasta oli Nummivuoren mukaan pikku hiljaa tullut vanha konservatiivi. Silloin puolueesta alkoi kuulua myös vaatimuksia Junnilan erottamisesta.

Silloinen puolueen puheenjohtaja Harri Holkeri korosti kuitenkin kirjan julkistustilaisuudessa periaatettaan, jonka mukaan puolueen ovi aukeaa vain sisäänpäin.

Holkeri kertoi keskustelleensa useaan otteeseen Junnilasta myös presidentti Urho Kekkosenkin kanssa.
- Hänkin sanoi, että olisi viimeinen virhe erottaa Junnila kokoomuksen jäsenyydestä.

Ehrnrooth väitti myös kokoomuksen silloisen johdon kieltäneen Junnilalta kirjoittamisen perustuslaillisia lähellä olleeseen Express -lehteen.
- Kiellon jälkeen hän lähetti meille niitä puheita, joita Uusi Suomi tai Satakunnan Kansa kieltäytyivät julkaisemasta.

Nummivuoren Junnilasta kirjoittama elämänkerta Oikeistolainen on laaja ja luo näkökulmaa myös kokoomuspuolueen sotien jälkeisiin vaiheisiin. Arvio kirjasta ilmestyy ensi perjantain Nykypäivä -lehdessä.

Viimeksi päivitetty 08.09.2009 16:17

IS: Urho Kekkonen oli lyödä Tuure Junnilaa

08.09.2009 12:51

Kirjoittanut Juha-Pekka Tikka

Urho Kekkonen ja Tuure Junnila olivat Suomen sodanjälkeisen ajan politiikan näkyviä vastapuolia. Miesten välirikko käynnistyi jo heidän aiemmin kertomatta jääneestä oudosta ensitapaamisestaan.

Pääministeri Urho Kekkonen (1900-1986) ja tuore kansanedustaja, Kansallispankin johtokunnan jäsen Tuure Junnila (1910-1999) osuivat samaan hissiin eduskunnassa syksyllä 1951. Miehet eivät olleet aiemmin tavanneet.

Tuure Junnila oli kirjoittanut lentokirjasen, jossa hän vertasi Kekkosen hallituksen talouspolitiikkaa elefantin rymistelyyn posliinikaupassa. Junnilan poliittisen elämäkerran kirjoittajan Petri Nummivuoren mukaan hissitörmäämisessä Kekkonen uhkasi kiihkeästi Junnilaa käyden lähes hänen kimppuunsa.

- Kuule, minä lyön sinut tuon seinän ja penkin väliin, ja siinähän sinä pysyt, Kekkonen oli uhonnut Junnilalle.

Junnila harmitteli myöhemmin yksityiskohtia kertomatta, ettei hänellä ollut tarkoitusta rikkoa välejä, mutta "ne nyt vaan puolisattumalta menivät tässä yhteydessä aika pahasti poikki".

Nummivuoren kirja Oikeistolainen julkistettiin tiistaina. Julkistamistilaisuudessa mm. valtioneuvos Harri Holkeri ja perustuslaillisen oikeistopuolueen entien puheenjohtaja Georg C. Ehrnrooth keskustelivat toisinajattelija-sanan määrittelystä.

Holkerin mukaan Junnila ei edustanut ääri-ilmiöitä. Ehrnroothin mielestä Junnila oli suomalainen versio toisinajattelijasta, mutta äärioikeistolaisuutta Junnilan ja hänen itsensä kohdalla kuitenkin edusti vain antikommunismi.

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1727923

Kauppalehti: Konservatiivi herrasmies presidenttiä irvimässä

Tiistai 08.09.2009 klo 11:14 (päivitetty ti 13:17)

Kirjoittanut Jorma Pöysä


Tuure Junnilan mukaan valtion finanssipolitiikka on ollut aina liian löysää ja yritystoimintaa rajoittavaa.

Kylmän sodan vuosikymmenien tunnetuimpiin oppositiopoliitikkoihin kuuluneen Tuure Junnilan olohuoneen ikkunasta Munkkiniemen Kartanontieltä oli suora näkymä Tamminiemeen.

Tohtori Petri Nummivuoren Junnilasta kirjoittamasta elämäkerrasta Oikeistolainen selviää, että Junnilan ja presidentti Urho Kekkosen kuuluisa jännite oli varhaista perua. Eikä se johtunut ulkopolitiikasta, vaikka Junnila tunnettiinkin yhtenä Neuvostoliittoa myötäilleen politiikan tiukimmista arvostelijoista.

Junnilan ja Kekkosen jännite oli talouspoliittinen ja alkoi heti kansanedustajaksi valitun Junnilan eduskuntauran neitsytpuheesta 13. syyskuuta 1951. Junnila arvosteli silloisen pääministeri Kekkosen talouspolitiikkaa vakautuksen irvikuvaksi. Kekkonen vastasi samalla mitalla takaisin. Junnilasta tuli heti kuuluisa.

Asetelmia liimasi Junnilan nousu vuonna 1953 valtiovarainministeriksi Sakari Tuomiojan hallitukseen. Kekkonen koki, että hallitus oli hänelle siihen asti hyvin läheisten ystävien, Tuomiojan ja Teuvo Auran, salaliitto häntä vastaan.


Viinanen oli liian löysä

Varakkaan satakuntalaisen talonpoikaistalon poikana Junnila oli lähtökohtaisesti konservatiivisen talouspolitiikan kannattaja, ja pysyi sellaisena johdonmukaisesti läpi elämänsä. Valtion finanssipolitiikka oli aina liian löysää ja yksityistä yritystoimintaa rajoittavaa.

Vuonna 1991 valtiovarainministeriksi tulleen Iiro Viinasen linja oli Junnilan mieleen, mutta Viinanenkin olisi saanut karsia rohkeammin.

Kokoomuksessa Junnila kävi kovan väännön puolueen vasemman laidan kulkijoiden kanssa. Myös suhde puheenjohtaja Harri Holkeriin oli kovilla, kun Junnila 1973 vastusti Kekkosen valintaa poikkeuslailla ja olisi myöhemmin halunnut, että puolueella olisi ollut joku muu presidenttiehdokas kuin Kekkonen.

Ikuisesta oppositioasemastaan huolimatta Junnila saattoi olla tyytyväinen elämäntyönsä tuloksiin. Ilmeisesti tyytyväisyyteen vaikutti myös uuttera tutkimus- ja kirjoitustyö, joka jatkui läpi vuosien. Neuvostoliiton romahtaessa Junnilalla ei ollut tarvetta tuulettaa.

Petri Nummivuori on laatinut väitöskirjansa jatkoksi paperinmakuisen ja lakonisen elämäkerran. Verevämpään Junnilaan voi tutustua lukemalla Junnilan oman elämänkerran Toisinajatteleva Kekkosen tasavallassa (1980). Oiva opus edelleen on myös kolmena kesälomana kirjoitettu Devalvaatiosta devalvaatioon (1970).

Tämä artikkeli on julkaistu Kauppalehdessä 8.9.2009.

http://www.kauppalehti.fi/5/i/vapaa-aika/uutiset/index.jsp?oid=2009/09/25582

Oikeistolainen - lehdistötiedote

Tuure Junnila ei kääntänyt takkiaan suomettuneisuuden pahimpinakaan aikoina

8/9/2009 14:04

Tuure Junnila (1910–1999) kuului sotien jälkeisen historian merkittävimpien kokoomuslaisten vaikuttajien joukkoon. Hänet muistetaan ennen muuta presidentti Urho Kekkosen ulkopoliittisen kannan vastustajana. Petri Nummivuoren teos Oikeistolainen – Tuure Junnilan elämäkerta valottaa ensimmäistä kertaa kokonaiskuvaa Junnilan henkilöhistoriasta. Teos tarjoaa myös tähän asti varsin tuntemattoman oikeistolaisen näkökulman Suomen poliittiseen lähihistoriaan.

Nummivuori kiinnittää teoksessaan huomiota niin Junnilan talous- ja sisäpoliittisiin kuin ulko- ja turvallisuuspoliittisiin edesottamuksiin. Noottikriisi voimisti entisestään Junnilan asemaa yhtenä Kekkosen äänekkäimmistä kriitikoista. Tuure Junnila tähdensi, että juuri noottikriisi avasi tien Kekkosen yksinvaltaan ja aloitti kehityksen, ”joka 70-luvulla meni aivan mahdottomiin: stalinismin suosintaan, yleisen mielipiteen sokaistumiseen, poikkeuslakiin ja sairaan miehen valintaan presidentiksi vuonna 1978”.

Vuonna 1972 Kokoomus kävi kiivasta väittelyä presidenttikysymyksen tiimoilta. Puolue oli yksimielinen EEC-sopimuksen allekirjoittamisesta, mutta Päiviö Hetemäen mielestä Kekkonen oli ainut henkilö, joka pystyisi luotsaamaan EEC-ratkaisun satamaan. Hänen mukaansa Kokoomus oli pakotettava poikkeuslain taakse ja laki ajettava läpi eduskunnassa. Junnilan mielestä EEC-ratkaisun ja poikkeuslain kytkeminen yhteen haisi poliittiselta kiristykseltä.

Lopulta poikkeuslaki oli repiä Kokoomuksen kappaleiksi. Junnilan mukaan kyseessä oli Suomen hallitusmuodon hengen ja tarkoituksen vastainen menettely. ”Ainoa todellinen syy poikkeuslakiesityksen antamiseen on loppujen lopuksi ollut vain se, että tasavallan presidentti on kerran tullut sanoneeksi, että hän ei halua asettua ehdokkaaksi normaaleissa presidentinvaaleissa.”

1970-luvulla Kokoomus liukui yhä enemmän vasemmalle ja Junnila puolueen sisäiseen oppositioon. Vasta Kekkosen poistuminen vallan näyttämöltä muutti tilanteen, mutta Koiviston aika ja erityisesti pääministeri Sorsan ulkopoliittiset seikkailut saivat vanhan oppositiomiehen nousemaan puhujakorokkeelle: ”Onko hallitus tietoinen siitä, että pääministeri Sorsa on yksipuolisella tavalla syyttänyt Yhdysvaltain presidenttiä ja hänen hallitustaan suurvaltasuhteiden viimeaikaisesta kärjistymisestä; ja onko hallitus sitä mieltä, että tällainen menettely on ilmeisessä ristiriidassa sen puolueettomuuspyrkimyksen kanssa, jota Suomi on ilmoittanut noudattavansa?”

Vuonna 1989 Junnila näki muurin murtuneen ja Neuvostoliiton vaikutusvallan Itä-Euroopassa tulleen tiensä päähän. Vanhoja sisäpoliittisia vastustajiaan hän pikemminkin sääli: ”Minun olisi vaikea sanoa esimerkiksi Aarne Saariselle tai muille kommunisteille suoraan päin naamaa, miten perusteellisen väärässä he olivat ja miten tyhmää politiikkaa he ajoivat. Luulen, että tavatessa vain vähän naljailisin ja löisin leikiksi.”

PETRI NUMMIVUORI Petri Nummivuori (s.1972) on turkulainen filosofian tohtori ja historiantutkija. Hän on perehtynyt erityisesti konservatismin ja oikeistoradikalismin historiaan. Nummivuori on tutkinut pitkään Junnilan vaiheita ja kirjoittanut tästä muun muassa kiitetyn väitöskirjatutkimuksen Nuori konservatiivi (2006).

PETRI NUMMIVUORI, OIKEISTOLAINEN – TUURE JUNNILAN ELÄMÄKERTA
395 sivua + kuvaliite
ovh. 42 euroa
LISÄTIETOJA JA HAASTATTELUPYYNNÖT Tuuli Kousa, viestintäpäällikkö, p. 050 543 7374, tuuli.kousa@ajatuskirjat.fi

ARVOSTELUKAPPALE- JA KUVAPYYNNÖT Mari Lääperi, tiedottaja, p. 040 561 7472, mari.laaperi@ajatuskirjat.fi

Vuonna 1981 perustettu Ajatus Kirjat on osa Gummerus Kustannus Oy:n tietokustantamisen kokonaisuutta.

http://www.ajatuskirjat.fi/foorumi/forums/thread-view.asp?tid=398&posts=1&start=1