L. I. KAUKAMAA (1907-1990)
Filosofian tohtori L. I. Kaukamaa oli satakuntalainen historiantutkija ja koulumies, joka toimi Kokoomuksen kansanedustajana vuosina 1948–1951. Asevelitaustainen Kaukamaa vaikutti 1940-luvun lopulla myös Satakunnan Kansallisliitossa ja kotikaupunkinsa Porin kunnallisessa elämässä.
Lauri Kaukamaa (vuoteen 1929 Munter) syntyi ja kasvoi Porissa, jossa hänen isänsä Karl Jooseppi Munter työskenteli ajurina. Koulunsa Kaukamaa kävi perinteikkäässä ja patrioottisesta hengestään tunnetussa Porin lyseossa. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi keväällä 1927 hän muutti Helsinkiin ja ryhtyi opiskelemaan historiaa valmistuen filosofian kandidaatiksi vuonna 1931.
Kaukamaa oli vasta 25-vuotias kirjoittaessaan vapaussotakirjallisuutemme helmiin lukeutuvan teoksen ”Porin seutu itsenäisyystaistelun vaiheissa” (1933). Tuo liki 500 sivun laajuinen teos edustaa voittajien historiaa tyylipuhtaimmillaan, mutta samalla se on yksityiskohtaisuudessaan edelleen ylittämätön esitys aiheestaan, varsinkin mitä tulee valkoisen puolen toimintaan ja sen taustoihin. Kaikessa asenteellisuudessaan ja tulkinnallisessa suoraviivaisuudessaan Kaukamaan teos kuvastaa myös erinomaisesti sitä kompromissitonta isänmaallisuutta, joka 1930-luvun alkuvuosina elähdytti maamme oikeistopiirejä ja minkä katsantokannan teoksen kirjoittajakin tuolloin epäilemättä tunsi omakseen.
Historianopettajan uransa Kaukamaa teki pääosin entisessä koulussaan Porin lyseossa, jossa hän työskenteli historian ja yhteiskuntaopin vanhempana lehtorina vuosina 1936–1955.
Talvisodassa Kaukamaa taisteli komppanianpäällikkönä (8./JR 8) muun muassa Summan Lähteen lohkolla. Välirauhan aikana hän viimeisteli väitöskirjansa ”Porin puutavarakaupasta ja metsänkäytöstä kaupungin kauppapiirissä 1809–56” (1941) sekä kirjoitti teoksen ”Tie- ja vesirakennushallitus 1816–1941” (1941). Jatkosodassa Kaukamaa toimi komppanianpäällikkönä (2./JR 15) ja valistusupseerina sekä hyökkäysvaiheessa myös pataljoonankomentajana (I/JR 15).
Palattuaan sodasta Kaukamaa kirjoitti nopeassa tahdissa teoksen ”Aikamme kasvot” (1944), jossa hän analysoi maailmansotien välisen ajan aatevirtauksia ja juuri päättyneen sodan vaikutuksia meihin suomalaisiin. Teoksesta voi hyvin havaita rintamakokemuksen vaikutuksen myös Kaukamaan omiin näkemyksiin. Vapaussotakirjasta tuttu halveksiva asenne ”esikaupunkien punaista roskaväkeä” kohtaan on tyystin poissa ja Kaukamaa kirjoittaa suorastaan liikuttavan kauniisti kansallisesta yksimielisyydestä, aseveljeydestä ja sodan uhrien auttamisesta. Hän tähdentää myös ”henkisen väestönsuojelun” välttämättömyyttä ja kritisoi ankarasti aineellisuuden hengen vallalle pääsyä. Teoksensa lopulla hän korostaa snellmanilaisessa hengessä vielä kulttuurin ja sivistystyön merkitystä vakuuttaen, että ”kansa, jonka keskuudessa henkiset arvot tunnustetaan aineellisia tähdellisemmiksi, jonka jäsenet vieras kohta toteaa todellisen kulttuurin läpitunkemiksi ja jonka kasvatuksen ihanteena on sopusointuisten persoonallisuuksien kehittäminen, on aina säilyttävä paikkansa kansakuntien joukossa”.
Otteita ”Aikamme kasvot” -teoksesta olisi hyvin voinut painattaa vaalimainoksiin, jos Kaukamaa olisi lähtenyt ehdolle kevään 1945 eduskuntavaaleihin, joissa valituksi tuli monia hänen laillaan sodissamme ansioituneita reservinupseereita. Kaukamaata ei syystä tai toisesta kuitenkaan nähty Kokoomuksen ehdokaslistoilla ennen kuin vasta seuraavissa, kesällä 1948 pidetyissä eduskuntavaaleissa, joihin mennessä hän ennätti hankia muutaman vuoden kokemuksen kotikaupunkinsa kunnallisesta elämästä.
Kaukamaa valittiin Porin kaupunginvaltuustoon vuonna 1946 ja kaupunginhallitukseen vuonna 1948. Satakunnan Kansallisliiton piiritoimikuntaan hän kuului vuosina 1947–1948. Vuonna 1947 hän aloitti myös Satakunnan museon johtokunnan puheenjohtajana ja Porin reserviupseerikerhon varapuheenjohtajana.
Heinäkuun 1948 eduskuntavaaleissa Kaukamaa sai Satakunnan Kansallisliiton ehdokkaista toiseksi eniten ääniä, 5 079, edellään vain 6 439 ääntä saanut Kyllikki Pohjala. Kolmantena ja viimeisenä kokoomuslaisena Satakunnasta läpi pääsi toista kertaa ehdolla ollut Hugo Nuorsaari, joka sai 4 059 ääntä.
Vaalikampanjassaan Kaukamaa ei pyrkinyt niinkään profiloitumaan keskiluokan ja sivistyneistön edustajana, kuten hänen ammattitaustansa perusteella olisi voinut olettaa, vaan ennen muuta niin kutsuttuna yrittäjäehdokkaana. Vaikutusvaltainen Yksityisyrittäjäin Satakunnan aluejärjestö tuki näyttävästi Kaukamaan ehdokkuutta ja talouskysymykset nousivat pääosaan monissa hänen kampanjapuheissaan. Eduskunnassakin Kaukamaa tuli pian tunnetuksi yksityisyrittäjien puolestapuhujana ja vasemmistopuolueiden ajamien sosialisointivaatimusten vastustajana.
Ensisijaisesti Kaukamaa keskittyi eduskuntatyössään kuitenkin opetus- ja koulutuskysymyksiin, joita käsiteltäessä hän oli Aarne Hongan ohella Kokoomuksen eduskuntaryhmän johtavia auktoriteetteja. Kaukamaa kuului eduskunnan sivistysvaliokuntaan ja hän osallistui myös suuressa salissa aktiivisesti kouluasioista ja korkeammasta hengenviljelyksestä käytyihin keskusteluihin. Erityistä huolta Kaukamaa kantoi puheenvuoroissaan kansa- ja oppikoulunopettajien pätevyydestä. ”Opettaja vasta tekee koulun”, hän korosti tavan takaa ja oli sitä mieltä, että pätevien opettajien puute oli saatava poistetuksi ennen kuin voitiin ajatellakaan koululaitoksen rakenteellista uudistamista.
Kaukamaa oli koulutuspolitiikassa konservatiivinen realisti, joka tunsi koulujen arkitodellisuuden ja ymmärsi ympäröivän yhteiskunnan vaatimukset. Näistä lähtökohdista Kaukamaa kritisoi eduskuntapuheenvuoroissaan muun muassa ehdotusta yhtenäiskouluperiaatteen pohjalle rakentuvasta uudesta kahdeksanvuotisesta oppivelvollisuuskoulusta, jota hän piti utopistisena ja elävälle elämälle vieraana suunnitelmana. Kaikille ei Kaukamaan mielestä kerta kaikkiaan voinut eikä tarvinnut opettaa kaikkea ja hän lausui käsityksenään, että ”ne varat, mitkä meiltä liikenevät välttämättömään koululaitoksen kehittämiseen, olisi sijoitettava, pikemminkin kuin puheena olevan koulujärjestelmän kokeilemiseen, pahasti laiminlyödyn ammattiopetuksen kehittämiseen”.
Kokoomuksen eduskuntaryhmässä Kaukamaa ei ainoaksi jääneen edustajakautensa 1948–1951 aikana ennättänyt saavuttaa erityisen näkyvää asemaa, vaikka hän opetus- ja koulutuskysymyksissä olikin, kuten sanottu, ryhmän merkittävimpiä auktoriteetteja.
Kaukamaan konservatiivisesta luonteenlaadusta ja hänen perinteistä oikeistolaisuutta edustaneista yleispoliittisista näkemyksistään ei kaiken kaikkiaan jää minkäänlaista epäselvyyttä, mutta eduskuntaryhmän pöytäkirjoista nuo näkemykset nousevat esiin vain muutaman kerran. Kesäkuussa 1949 Kaukamaa asettui vastustamaan porvarihallituspyrkimyksiä, minkä on tulkittu kertovan taipumuksesta oikealle ja asevelisiipeen. Joulukuussa 1950 hän esitti puolestaan yhdessä Jalmari Pusan ja Margit Borg-Sundmanin kanssa ”arvostelevia huomautuksia sen johdosta, että ed. Leikola heidän saamansa käsityksen mukaan oli suhtautunut ymmärtäväisesti kommunistien mukanaoloon laajapohjaisessa hallituksessa”. Samassa yhteydessä Kaukamaa valitti myös, ”että Kokoomukselta puuttuvat selvät linjat”.
Kaukamaa ei milloinkaan kuulunut puoluevaltuuskuntaan, saati puoluehallitukseen ja hänen ainoaksi varsinaiseksi luottamustehtäväkseen Kokoomuksen keskusorganisaation piirissä jäi toiminta vuonna 1948 asetetun keskiluokkatoimikunnan sihteerinä, mistä tehtävästä hän erosi siitäkin jo vuonna 1950, jolloin hän jätti myös Porin kaupunginvaltuuston.
Kaukamaa ei lähtenyt ehdolle myöskään vuoden 1950 valitsijamiesvaaleihin, mikä yhdessä mainittujen luopumisten kanssa pakottaa kysymään, aikoiko hän kenties jättää politiikan kokonaan ja vetäytyä yksityiselämään?
Tällaista aikomusta Kaukamaalla ei kaikesta tapahtuneesta huolimatta liene ollut, sillä kun Satakunnan Kansallisliiton taholta keväällä 1950 tiedusteltiin tulevien eduskuntavaalien ehdokasasettelua silmällä pitäen istuvien kansanedustajien jatkosuunnitelmia, hän antoi yksiselitteisesti ymmärtää, että kansanedustajan työt kiinnostivat heinäkuun 1951 vaalien jälkeenkin. Samansisältöisen viestin Kaukamaa lähetti syksyllä 1950 Yksityisyrittäjäin Satakunnan aluejärjestölle, joka lupautui jälleen tukemaan hänen vaalikampanjaansa.
Kaukamaan lisäksi Yksityisyrittäjäin Satakunnan aluejärjestö päätti antaa tukea pankinjohtaja Tuure Junnilalle, joka valmistautui ensimmäisiin eduskuntavaaleihinsa. Marraskuussa 1950 tehty päätös Junnilan tukemisesta oli tosin sikäli ehdollinen, että se tulisi voimaan – kuten Satakunnan Yrittäjässä julkaistussa ehdokasasettelua koskevassa selonteossa todettiin – ”vasta jos tri Kaukamaa hyväksyy tri Junnilan kanssaehdokkaakseen aluejärjestön puitteissa”. Selonteossa kerrotaan edelleen Kaukamaan ilmoittaneen luonaan käyneelle aluejärjestön edustajalle, ”ettei hänellä ole mitään tri Junnilan ehdokkaaksi tuloa vastaan ja että viimeksi mainitun henkilökohtaisena ystävänä näkisi mielellään näin tapahtuvankin”.
Vuoden 1950 lopulla näytti siltä, että Satakunnan yrittäjillä tulisi olemaan seuraavan kesän eduskuntavaaleissa kaksi virallista ehdokasta, tohtorit Kaukamaa ja Junnila, joiden lisäksi edellisissä vaaleissa hyvin menestynyt Hugo Nuorsaari, joka oli siviilissä Porin kauppaopiston rehtori, valmistautui hänkin taistelemaan maakunnan yksityisyrittäjien kannatuksesta.
Vuodenvaihteen jälkeen tilanne muuttui, kun Kaukamaa heitti yllättäen hanskat tiskiin ja kieltäytyi ehdokkuudesta. Yksityisyrittäjäin Satakunnan aluejärjestö lähetti oitis delegaationsa Kaukamaan puheille tiedustelemaan mistä kieltäytyminen johtui ja samalla pyytämään uudelleen ”tri Kaukamaata asettumaan ehdokkaaksi ja jos hän niin haluaisi aluejärjestön ainoaksi”. Yrittäjädelegaatio sai selville, ”että tri Kaukamaan kieltäytyminen oli johtunut sellaisista seikoista, ettei aluejärjestö voinut niihin vaikuttaa sotkeutumatta huomattavalla tavalla politiikkaan ja muiden järjestöjen asioihin”. Täysin ehdottomaksi Kaukamaan kieltäytymistä ei tulkittu, joten tätä yritettiin vielä taivutella lähtemään ehdokkaaksi. Maaliskuussa Kaukamaa ilmoitti kuitenkin lopullisesti, ettei hän tule olemaan mukana vaaleissa.
Mitä kaikkea kulissien takana vuodenvaihteessa 1950/1951 oikein tapahtui? Kaukamaa joutui jonkinasteisen painostuksen kohteeksi, se on selvää, mutta kenen tai keiden toimesta, sitä ei sataprosenttisella varmuudella tiedetä. Vahvat epäilykset kohdistuvat kuitenkin Junnilan taustajoukoissa vaikuttaneeseen Satakunnan Kansallisliiton toiminnanjohtajaan Onni Honkasaloon ja tämän ympärille ryhmittyneeseen niin kutsuttuun toiminnanjohtajajunttaan. Tuo häikäilemättömyydestään tunnettu klikki käynnisti muutamaa vuotta myöhemmin kiivaan ajojahdin Hugo Nuorsaarta vastaan ja sen piirissä suunniteltiin 1950-luvun puolivälissä jopa Kokoomuksen puheenjohtajan syrjäyttämistä ja Junnilan nostamista puolueen johtoon. Vaihtoehtoja on toki muitakin, mutta Kaukamaan kaataminen sopisi kieltämättä hyvin kuvioon.
Kaukamaa ei itse koskaan tarkemmin valottanut ehdokkuudesta kieltäytymisensä taustoja, eikä hän vuoden 1951 jälkeen muutenkaan enää osallistunut poliittiseen toimintaan, vaan keskittyi ammatilliseen uraansa. Porin lyseon historianopettajana Kaukamaa jatkoi vuoteen 1955, jolloin hän siirtyi kouluhallituksen palvelukseen. Kouluneuvoksena ja vuosina 1959–1969 kouluhallituksen oppikouluosaston osastopäällikkönä toiminut Kaukamaa jäi eläkkeelle vuonna 1970. Hän kuoli 82 vuoden iässä huhtikuussa 1990.
PETRI NUMMIVUORI
Artikkeli on julkaistu Kokoomusbiografiassa 17.11.2010
Kaukamaa (v:een 1929 Munter), Lauri Iivari (L. I.) S 22.8.1907 Pori, K 20.4.1990 Helsinki. V ajuri Karl Jooseppi Munter ja Emma Sofia Renfors
Ylioppilas 1927, filosofian kandidaatti 1931, filosofian lisensiaatti 1941, filosofian tohtori 1943
Helsingin suomalaisen lyseon vt. lehtori 1934–1935, Suomalaisen normaalilyseon vt. lehtori 1935–1936, Porin lyseon historian ja yhteiskuntaopin vanhempi lehtori 1936–1955, Kouluhallituksen kouluneuvos 1955–1970, Kouluhallituksen oppikouluosaston osastopäällikkö 1959–1969, osastorehtori ja lehtori valtion sisäoppilaitoksen kurssilla 1945
Kansanedustaja Turun läänin pohjoinen vaalipiiri 22.7.1948–20.7.1951, kulkulaitosvaliokunta, puolustusasiainvaliokunta, sivistysvaliokunta
Porin kaupunginvaltuuston jäsen 1946–1950, kaupunginhallituksen jäsen 1948
Satakunnan Kansallisliiton piiritoimikunnan jäsen 1947–1948
Satakunnan museon johtokunnan ja Satakunnan oppikouluopettajapiirin puheenjohtaja, Porin säästöpankin isännistön ja Porin reserviupseerikerhon varapuheenjohtaja, Kansallis-Osake-Pankin Porin konttorin valvoja, Satakunnan kirjateollisuus osakeyhtiön johtokunnan, Yleisradion ohjelmaneuvoston, Suomen oppikoulujen opettajaneuvoston ja Ylioppilaiden tutkintolautakunnan jäsen
Suomen historiallisen seuran tutkijajäsen 1946
Kapteeni 1940
TUOTANTO
Porin seutu itsenäisyystaistelun vaiheissa (1933), Porin puutavarakaupasta ja metsänkäytöstä kaupungin kauppapiirissä 1809–56 (väitöskirja, 1941), Tie- ja vesirakennushallitus 1816–1941 (1941), Aikamme kasvot (1944), Porin lyseo 1879–1954 (1954), Satakunnan Maanviljelysseura 1861–1961 (1961, V. Lähdeojan kanssa). Toim. Satakunnan sananparsia (1939, Niilo Valosen kanssa), Satakuntalaista arkea ja pyhää (1947), Satakuntaa ja satakuntalaisia II (1951)
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS
Kokoomuksen eduskuntaryhmän pöytäkirjat, Kokoomuspuolueen keskusliiton pöytäkirjat, Kokoomuksen puoluevaltuuston pöytäkirjat, Satakunnan Kansallisliiton toimintakertomukset ja vaalitoimintaa koskeva aineisto, Porvarillisen Työn Arkisto
Valtiopäivät, pöytäkirjat ja asiakirjat
Kansallinen Satakunta (1953); Satakunnan Kokoomus 30-vuotias (1948); Satakunnan Yrittäjä
L. I. Kaukamaa: Porin seutu itsenäisyystaistelun vaiheissa (1933); L. I. Kaukamaa: Aikamme kasvot (1944); L. I. Kaukamaa: Porin lyseo 1879–1954 (1954); P-J. Kuitto: Summan ristit. Dokumentti sodasta, henkilöistä, kohtaloista (1992); Petri Nummivuori: Nuori konservatiivi. Tuure Junnila ja hänen poliittinen toimintansa vuoteen 1956 (2006); Erik Oksanen: Summan miehet (1984); Antti Pekola: Karhun kämmen lyö. JR 15:n historia (1995); Vesa Vares: Suomalaiskansallinen Kokoomus. Kansallisen Kokoomuspuolueen historia 1944–1966 (2008)
